Pages

Kukkahousut ja ravintolakokemuksia

1

Hyvää perjantaita kaikille! Tänään on muuten perjantai 13. päivä. Minä olen vähän taikauskoinen, vaikkei mulle ole koskaan tapahtunut mitään kummaa tällaisena päivänä (toistaiseksi, joten *koputtaa puuta*). Jostain syystä se silti joka kerta vähän pelottaa. Sen verran ainakin, että lähettelin mieheni tänään töihin saatesanoilla, ole sitten sen verran varovainen! Koska normaalistikin kehotan aina ajamaan varovasti ja olemaan varovasti. Mutta tänään tuntui, että täytyy pitää itsestään huoli vielä vähän normaalia enemmän.

Kuvien asu on pääpiirteittäin sama kuin treffi-illan, jolloin suunnattiin syömään Kujaan. Me yritetään käydä ulkona syömässä mahdollisimman usein kun aikataulu ja kukkaro antavat periksi. Se on nimittäin kiva tapa tutustua tähän meidän asuinkaupunkiin, joka tuntuu vielä yllättävän vieraalle. Ainakin sillä tavalla, ettei meillä ole vielä täällä oikein mitään meidän juttua tai paikkaa. Ei ole mitään kahvilaa missä tykätään käydä eikä ravintolaa, jonne viedä vaikka vanhemmat syömään, kun meillä kyläilevät. Joudutaan edelleen googlaamaan, joka kerta kun halutaan lähteä syömään. Tylsää.

Kuja oli ihan kiva paikka. Sisältä tosi sympaattinen ja meillä oli hurjan mukavaa. Mutta tekeekö mieli mennä heti uudestaan? Ei välttämättä. Joni joi suosituksesta paikan omaa olutta, joka ei tehnyt vaikutusta. Samoin kävi toisen ruoka-annoksen kanssa, vaikka toinen oli ihan kelpoisa. Hetki sitten testattujen paikkojen listalla on myös Kallion Sandro, jossa ruoka oli kyllä pääpiirteittäin hyvää, mutta en tiedä onko se hintansa väärti. Ainakaan kovin usein. Sandron brunssia on kyllä vielä päästävä testaamaan! 

2 3 4 5 6
| HOUSUT - LINDEX | NEULE - H&M | LAUKKU - FURLA |

Olen ihan rakastunut noihin Lindexin leveisiin kukkahousuihin, mutta tällä kuvauskerralla ne eivät kyllä olleet edukseen. Jokaisessa edestä otetussa kuvassa kun tuuli takaapäin, joten liehuvat ja laskeutuvat lahkeet eivät pääse oikeuksiinsa, kun tuuli puhaltaa niihin takaapäin. Toisen kerran sitten edustavammin kuvissakin.

Tuulesta puheen ollen, sitä muuten meillä riittää! Ikkunoissa paukkaa koko ajan ja eilinen kotimatka salilta tullessa oli ihan mahdoton. Tuulen kanssa kun tarjoiltiin melkein rakeina tullutta lunta oikein sankasti. En nähnyt yhtään mitään koko matkalla. Mutta ei se haittaa, onneksi tuli taas lunta ❤

Jättäkää ihmeessä kommentteja, miten te suhtaudutte taikauskoihin ja perjantai 13. päivään? Entäpä onko jollain heittää mulle ravintolasuosituksia Helsingistä? Mikä on sun lemppari? Tai mitä kannattaa vältellä?

Ihanaa viikonloppua kaikille!

4 Kommenttia

  1. Kivoja talvisia vaatekuvia. :)

    Mä en oo tuosta Kujasta kuullut, vaikka olen ahkera "ulkona syöjä" ja Helsingin ravintoloita on tullut jonkin verran koluttua. Tuolla Sandrossa olen kerran käynyt, juurikin brunssilla, ja tykkäsin kovasti. :)
    Mun ravintolamaku ei ole mikään erityisen fancy tai muuta ihmeellistä, mutta suosikkini jo vuosien ajan on ollut keskustan Kaarna, huolimatta pienestä 'omistaja-ketju-vivahteesta. Siellä on hyvä ruokalista, ei niitä perus rasva-burgereita (vaikka nekin joskus maistuu kyllä), vaan vähän sellaisia suomalaisempia ruokalajeja plus tietenkin kivat Helsinki-maisemat. :)
    Tykkään myös Tony's Delistä Bulevardilla, kiva miljöö ja hyviä olisiko italialaissävytteisiä ruokia. :P

    Ootteko vastikään siis muuttaneet Helsinkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo moni on sitä Sandron brunssia kehunut.. täytyisi vaan joskus osata suunnitella etukäteen brunssille menoa, jotta saisi varattua pöydän. Pari kertaa olen aikonut mennä, mutta keksinyt idean niin myöhään, ettei pöytää ole enää saanut :D

      Kiitos vinkeistä, tsekkaan noi ehdottomasti! Meidän maku on ihan samanlainen, eli ei mikään turhan hieno :D

      Me ollaan muutettu Helsinkiin jo 1,5 vuotta sitten eli jonkun aikaa on täällä asusteltu. Mutta varsinkin ensimmäisen vuoden ajan meidän aikataulut oli aika hektiset eikä aikaa uuteen asuinkaupunkiin tutstumiseen oikein ollut... :/ Nyt yritetään sitten ottaa vahinkoa takaisin :)

      Poista
  2. Sandron vegebrunssia suosittelen! Ihan mahtava! Olen sekaani, joka tykkää syödä vegesti puolet viikosta ja se toimi täydellisesti (: Ihanat sun kukkahousut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, siitä olen kuullut paljon hyvää! Ja tosiaan itse olen kasvissyöjä niin aina tuo vegevaihtoehtojen saatavuuskin vähän painaa vaakakupissa ruokapaikkaa valitessa :)

      Kiitos, tykkään niistä kyllä itsekin ihan hurjasti :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.