Pages

Kenkiin totutteleminen

Moikka kaikille! Ajattelin tulla jakamaan tänkin blogin lukijoille mun hääblogin puolelle nakutteleman postauksen kenkiin totuttelemisesta. Oli kyseessä hääkengät tai mitkä tahansa nahkakengät kannattaa ottaa tästä vinkistä vaari - ihan mielettömän helppo ja kätevä tapa muokata nahkakengät just omaan jalkaan sopivaksi. Tässä Pitsiniekka -blogin postaus:


Kaikki varmaan tiedetään, että hääkenkiin kannattaa totutella hyvissä ajoin ennen häitä. Minä hankin hääkenkäni jo 1,5 vuotta ennen itse H-hetkeä, mutta ei kenkiin totutteluun sentään noin pitkää aikaa tarvita. Itse asiassa halusin tulla vinkkaamaan kätevästä tavasta, jolla saa nahkakengät muotoutumaan omiin jalkoihin muutamassa tunnissa. Tein tämän itsekin omille hääkengilleni, mutta täytyy myöntää, että niin skeptinen olin, että testasin toisilla kengillä ennen näitä.. en todellakaan ollut valmis ottamaan riskiä ja pilaamaan näitä netistä löytämälläni kikalla.

Mutta näin yksinkertaista homma on: tarvitset kengät, jotka ovat sisältä nahkaa, parin sukkia ja vettä. Kaikesa yksinkertaisuudessaan homman kulku on seuraava: kastele sukat hanan alla märäksi ja purista sen jälkeen sukat niin kuivaksi kuin vaan saat. Mun lopputulos oli aika saman tuntuinen kuin just pyykkikoneesta otetut sukat. Ei missään nimessä valuvan märkä, mutta kunnolla kostea. Sitten vedät sukat jalkaan ja kengät sukkien päälle. Kyllä. Seuraava vaihe on se kaikista vaikein - joudut katselemaan pari tuntia kauniita kenkiäsi sporttisukkien päälle puettuna. Kyllä ainakin täällä raastoi sydäntä!

Totuttelu_1 Totuttelu_3 Totuttelu_5 Totuttelu_6

Kenkien kannattaa tosiaan antaa olla sukkien päällä jalassa muutaman tunnin ajan. Itse taisin pitää jotain tunnin ja kahden väliltä. Kengillä kannattaa välillä kävellä ja jalkaa liikutella kengissä mahdollisimman isosti, mutta koko aikaa ei tarvitse jalkeilla olla, vaan ihan istenkin saa ihmeitä aikaan.

Ja siinäpä se! Ota kengät pois, nakkaa sukat kuivumaan ja laita lämpimät villasukat jalkaan, jos olet samanlainen vilukissa kuin minä ja pari tuntia märissä sukissa on inhokkijuttujasi. Nyt kengät ovat muokkautuneet valmiiksi. Itse annoin niiden "kuivua" pöydällä seuraavaan päivään asti, mutta heti sukkajalkojen poiston jälkeen ja vielä seuraavana aamunakin (ja vielä nyt kuukausienkin päästä) kengät olivat jalassa aivan täydelliset.

Eivät ne olleet aiemminkaan hiertäneet tai puristaneet, mutta tiedätte varmasti sen tunteen, kun uudehkot kengät tuntuvat jalassa vähän koville. Tämä käsittely pehmitti tuon kovuuden pois, eikä mikään kohta paina, purista tai tunnu kovalta enää. Ei yhtään. Mutta kengät ei myöskään löystyneet mitenkään liikaa, vain just mun jalan muotoon. Eikä pohjiin tai sisäpintoihin jäänyt myöskään mitään jälkiä kostean sukan kanssa vietetystä ajasta. Sitä pelkäsin ja siksikin testasin ensin toisilla. Mutta ei jäänyt mitään niihin eikä näihinkään. Tähän auttoi varmasti myös se, että olin puristanut sukat tosi huolella!

Totuttelu_4 IMG_2962

Kannattaa kokeilla tätä vinkkiä, jos kaapista löytyy sisäänajamattomat hää- tai muut juhlakengät. Huomattavasti helpompaa kuin päivien ja kymmenien tuntien tepastelu, joka saattaa kulua jos ihan vain kävelemällä haluaa kenkänsä ajaa sisään. Eikä ole myöskään sitä vaaraa, että kenkien pohjat kuluvat liikaa jatkuvasta totuttelukävelystä.. tai minun tapauksessa potkin timangeja liikaa irti ennen juhlapäivää. Huh, onneksi oli nopeampikin tapa.

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.