Pages

Silver Accent

SN_Kynnet2

SensatioNail -testit jatkuvat täällä suunnassa. Toistaiseksi geelilakkausten kanssa kaikki ei ole ollut ihan ruusuilla tanssimista. En ensinnäkään ole saanut lakkauksia kestämään riittävän pitkään ja joidenkin sävyjen kanssa poistaminen on ollut todella työlästä. Ehdin jo hermostua, etten enää laita näitä ollenkaan, vaan poistin geelilakkaukset ja lakkasin vain tavallisesti. Ja sitten menin seuraavana päivänä töihin ja tulin kotiin kolme kynttä katkenneena.

SN_Kynnet3

Samperi vieköön! Joten leikkasin kynnet - jälleen kerran - lyhyiksi ja laitoin geelilakkaukset. Laitoin taas sävyä Pink Chiffon, mutta tällä kertaa kokeilin jossain YouTubessa näkemääni kikkaa - laitoin nimettömiin vain yhden kerroksen värillistä geelilakkaa, sen päälle ihan tavallista glitterkynsilakkaa ja sen kuivuttua huolella laitoin sen päälle vielä kirkkaan päällysgeelilakan, jonka kovetin jälleen uunissa. Saas nähdä vaikuttaako tämä geelilakkauksen pysyvyyteen. Voisin kuvitella, että vaikuttaa, mutta toki toivon että ei. Olisi mahtavaa, jos laajahko kynsilakkakokoelmani olisi hyödynnettävissä myös tällä tavoin geelilakkausten kanssa!

SN_Kynnet1

Täytyy muuten vielä sanoa, että tykkään ihan hurjasti tuosta vaaleanpunaisen sävystä ja lisäksi tästä aksenttilakkauksesta. Hopeinen nimetön on musta jotenkin ihan tosi kiva tuolla joukossa. Ehkä mua vähän liikuttaa nää kynnet senkin takia, että näissä ollaan jo siellä suunnalla, mitä oon tuleviin hääkynsiini haaveillut. Voihan kyynel.

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.