Pages

Oh, those summer nights!

Kesä_1

Peace, love & bubblegum -blogin puolella on viime kuukausina ollut surullisen hiljaista. Vaikka aika kiireistä on välillä ollut, ei blogin hiljenemisestä voi silti ajanpuutetta syyttää. Tai sitä, ettei olisi mitään kirjoitettavaa. Asiaa ja aikaa olisi kyllä ollut, mutta joku silti tökki.

Tänne kirjoittamisesta tuli peikko, jota välttelin. Ennen niin kiva harrastus ei tuntunutkaan kivalle.. koko blogi tuntui jotenkin niin... tarkoituksettomalta. Ja typerältä. Mutta nyt tässä hiljaiselossa hiipiessäni oon tullut siihen tulokseen, että eiköhän blogille ole ihan riittävästi tarkoitusta siinä, että saan iloa sinne kuvaamisesta ja kirjoittelemisesta.

Kesä_6 Kesä_5 Kesä_7

Joten käsittelin yli kymmenen postauksen kuvat valmiiksi ja latasin ne Flickriin. Sitten ei muuta kuin postauksia naputtelemaan kun sille taas tuntuu. En tiedä onko siellä toisella puolella enää ketään, mutta täällä puolella on. Ja on aina ollutkin. Välillä vaan vähän hiljempaa.

Sekalaisen höpötyksen rinnalle sopii hyvin sekalaiset kesäkuvat. Ihan uskomatonta, että taas ollaan siinä vaiheessa, että päivät sen kuin lyhenevät. Vielä on niin ihanan valoisaa, mutta jos talven pimeydestä juhannukseen kesti niin vähän aikaa, taitaa tämä valokin loppua pelottavan pian.

Kesä_4 Kesä_2 Kesä_3

Kunpa vaan voisinkin nauttia näistä ihanista päivistä enemmän mökillä - maailman parhaassa paikassa. Järven rannalla. Köllötellä auringossa sisiliskon vieressä. Ja viettää tunteja järvessä temmeltäen. Tai puhallettavassa nojatuolissa kelluen. 

Kunpa vaan, sanon minä.

4 Kommenttia

  1. Täällä ollaan edelleen:) Kesällä tulee muuten toteutettua parhaiten päivä kerrallaan elämistä. Ei murehdita huomista, nautitaan vaan tästä päivästä. :) Kesä on liian nopeasti ohi, niin parasta on se kun keskittyy elämiseen ja siitä nauttimiseen. Ei blogista kannata stressata. Oon huomannut että monet blogit hiljenee kesäisin eli se on ihan normaalia. :) Nauti hyvällä omalla tunnolla tästä upeasta kesästä ja kirjoittelet aina kun fiilis on sopiva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että siellä vielä ollaan! :) Kiitos muutenkin ihanasta kommentista!

      Mikähän siinä on, että tuota hetkessä elämistä tulee harjoitettua lähinnä kesäisin, vaikka tekisi hyvää tehdä niin ihan aina! Ja muutenkin tulee valitettua liian usein. Milloin on liian kuuma, milloin liian vähän lomaa ja ja ja.. pitäisi vaan lopettaa valittaminen ja nauttia siitä mitä on :) Lämpöä, valoa ja ainakin vähän vapaata ihan joka päivä!

      Poista
  2. Oon muutaman kerran käynyt jopa uutta postausta kyttäämässä, joten täällä ollaan! :) Hienoja kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, onpa kiva kuulla! :) Ja aika ihanasti on kyllä tuo kaunis kesä näihin kuviin tallentunut!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.