Pages

Uuden vuoden ainoa lupaus

Tilitysvaroitus!

En yleensä tee uudenvuoden lupauksia. Jätän lupaamatta lähinnä siksi, että minusta on turhaa keksiä jotain vain lupaamisen vuoksi ja ne asiat joita haluan tavoitella ovat liian isoja luvattaviksi. Taidan usein myös pelätä, etten onnistu. Joten jätän lupaamatta, niin ei ainakaan tarvitse pettyä. Isoja asioita voi joka tapauksessa tavoitella ilman lupaamistakin.

Tämän vuoden alkaessa keksin kuitenkin pitkästä aikaa jotain luvattavaa. Jotain, joka oli pyörinyt mielessä jo pitkään toteuttamatta ja sai mukavan potkun toteutuakseen, kun sen keksin uuden vuoden lupaukseksi asettaa. Täytyy sanoa vielä, että mun mielestä on ihan käsittämätöntä, että "joudun" tällaisen lupauksen tekemään, mutta kyllä se vaan taitaa tarpeen olla.

Joten. Lupaan tänä vuonna 2014 pitää (vähintään) kerran viikossa päivän, jolloin kosken puhelimeen vain puheluun tai tekstariin vastatakseni ja tietokoneeseen ja tablettiin en ollenkaan. Lisäksi (vähintään) kerran kuukaudessa kännykätön ja tietokoneeton päivä tulee viettää myös ilman telkkaria.

Siinäpä se oli. Mitä tuumaatte?

Tykkään käyttää sosiaalista mediaa, tykkään lukea blogeja, tykkään kirjoittaa blogeja, tykkään seurata ihmisten kuulumisia, tykkään seurata maailman menoa. Tykkään tehdä kaikkea tuota jonkun tietoteknisen vempaimen välityksellä. Mutta tykkäämisestä huolimatta, tilanne on nyt kääntynyt siihen pisteeseen, että kaikki se ahdistaa mua.

Mua ahdistaa se, että vietän koko opiskelupäivän tietokoneen edessä. Eikä sekään riitä vaan vietän koneella myös vapaa-aikaa. Mua ahdistaa se, että kännykkä on kaivettava esille kaikkialla. Silloinkin, kun olen hakemassa Jonia kotiin ja tiedän olevani sen verran etuajassa, että joudun odottamaan bussin saapumista kolme minuuttia. Tai silloin, kun telkkaria katsoessa joku näyttelijä on tuttu, mutta ei muisteta mistä, joten tarkistetaan heti imdb:stä. Ennen mua ahdisti se, että jos en muistanut, en saanut tietää. Nyt mua ahdistaa se, että saan tietää. Aina. Ihan koska vain.

Mua ahdistaa silloin, kun leffaa katsoessa paussataan elokuva kun toisen pitää vastata puhelimeen. Silloinkaan ei viihdy kolmea minuuttia ilman, että vilkaisee vähän facebookkia tai jotain netistä. Mua ahdistaa ylipäätään se, että se puhelin soi silloin, kun katsotaan leffaa. Ja ihan varmasti se soi, jos menee päiväunille. En muista sellaista päiväunikertaa, että puhelin ei olisi soinut. Mua ahdistaa olla aina tavoitettavissa. 

Mua ahdistaa se, että tuijotan jonkin sortin näyttöä niin monta tuntia päivässä. Mulla särkee päätä lähes joka päivä, eikä näyttöjen tuijottaminen varmastikkaan auta asiaa. Vaikka sulkisin koneen, pientä vilkaisua lukuunottamatta, hyvissä ajoin illalla, niin silti on vaikea saada unta. Eikä päivän mittaan harrastettu näyttöjen tuijottaminen varmastikaan auta asiaa.

Eikä kyse ole edes siitä, että mun kädet alkaisi täristä tai en saa henkeä, jos en käy Facebookissa säännöllisin väliajoin. Eikä kyse ole siitäkään, että kyhjöttäisin kaikki päivät koneen edessä vailla raitista ilmaa. Kyllä minä ulkoilen joka päivä vastapainoksi. Kyse on vaan siitä, että netistä, puhelimesta, koneesta ja niiden vilkuilusta on tullut tapa. Totta kai välillä tulee vietettyä tietokoneettomia päiviä, silloin kun on aikaa olla vapaalla ja mahdollisuus tehdä jotain kivaa. Mutta normaalina päivänä, kun mikään muu ei vie kaikkea huomiota, netissä roikkumisesta ja kaikesta muusta siihen liittyvästä on tullut tapa.

Mulla ei todellakaan ole pyrkimys mihinkään kokonaan tietokoneettomaan elämään. Tai kokonaan Facebookittomaan tai blogittomaan. Koska edelleen, nautin niistä asioista myös. Mutta niille asioille on nyt saatava joku tasapaino, ja se alkaa siitä, että kerran viikossa olen kokonaan ilman. Annan silmien levätä ja aivojen levätä. Niin, ettei ainakaan se asia enää ahdista. Vähintään kerran kuussa silmät saavat kokonaan näytöttömän päivän, kun telkkarikaan ei aukea. Telkkari ei muuten tosiaankaan ehdi aueta edes joka päivä, mutta niinä vapaapäivinä yleensä ehtii. Ja silloin kun ei ehdi, se johtuu siitä, että silmät tuijottavat tietokoneen näyttöä.

On olemassa niin paljon mukavia asioita, joita voi tehdä ilman konetta, telkkaa ja puhelinta. Kerran kuukaudessa tehdään jatkossa vaan niitä. Voi ulkoilla, lukea kirjaa, pelata lautapelejä, jutella, käydä kahvilassa ja niin edes päin. Ja kyllä me niitäkin asioita tehdään nytkin. Ja välissä vilkaistaan, onko blogiin tullut kommentteja. Mutta jatkossa ei vilkaista.

Tämä lupaus on voimassa ainakin niin kauan, kun kännykän vilkaiseminen ahdistaa. Se ei muuta minun elämässä oikeastaan mitään, mutta muuttaa kuitenkin kaiken.

Ja uskokaa tai älkää, ahdistusta helpottaa vähän jo sekin, että olen näin päättänyt.

Pystyttekö samaistumaan?

4 Kommenttia

  1. I hear you, sister! Erittäin hyvä lupaus. Nimim. Täällä kommentoin puhelimella samalla kun vois vaan rauhassa keskittyä leffaan toisen kanssa. Nyt suljen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä päätös sekin! Enemmän pystyy nauttia niistä hetkistä, silloin kun oikeasti keskittyy niihin eikä puoliksi vaikka puhelimeen :)

      Poista
  2. Hieno lupaus! Tekis hyvää kyllä mullekkin...:-) Välillä kun on hirmusesti kivaa tekemistä tämmösiä hetkiä tulee, mutta monesti niitä pitää olla jo jakamassa muille suunapäänä! :-D Ihanaa viikonloppua sulle ihana Kirsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä hetkiä tulee! Mutta enemmän tulee niitä hetkiä jolloin pitää siinä samassa juuri jakaa muille jotain tai tarkistaa jotain tai tai tai. Olen vaan huomannut, että enemmän saa asioista irti jos niihen keskittyy kunnolla..

      ehkäpä voit sinäkin silloin tällöin tehdä tietoisen valinnan, että tänään illallapa en kännykällä näprää tai avaa konetta. Ei välttämättä kaikkien tarvitsekaan viikoittaiseen lakkoiluun lähteä, mutta pienikin edistys on edistystä :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.