Pages

Sunnuntai ilman tietokonetta ja puhelinta

Uuden vuoden lupaukseni ei ollut oikein ottanut tuulta alleen vuoden ensimmäisillä viikoilla, koska olin rehellisyyden nimissä unohtanut suunnitelleeni tällaista lupausta. Tällä viikolla sen kuitenkin muistin ja kirjoittelin esille blogiinkin. Koska julkisia lupauksia on noloa rikkoa, niin pakkohan sitä oli tarttua toimeen sunnuntain kunniaksi.

Voi jestas miten mukava päivä eilisestä muodostuikaan ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa! Ja voi jestas miten paljon sain aikaan! Aamua lukuunottamatta vietin koko päivän yksin, ja osasin nauttia myös yksinolosta. Tuntui myös, että päivään mahtui paljon enemmän tunteja, kuin yleensä. Sen jälkeen, kun kävin viemässä miehen reissuun, tulin kotiin ja siivoilin vähän. Laittelin yövieraan pedin pois ja pesin lakanoita. Siivosin keittiön ja hoidin tiskit. Katselin telkkaria sohvalla teetä litkien.

IMG_2904 IMG_2907

Sohvalla istuskellen laitoin hieman meikkiä nassuun ja lähdin shoppailemaan. Se ei muuten olisi kuulunut ohjelmaani, mutta oli pakko! Auton peräkontti oli nimittäin jäätynyt kiinni ja ajattelin saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun vietän aikaani kaupoissa kierrellen ja samalla auto sai lämmitellä Skanssin parkkihallissa.

Kotiin tultani laitoin itselleni ruuaksi tonnikalasalaattia. Ja keitin lisää teetä. Teen litkimisen ohessa päätin tehdä jalkahoidon itselleni - edellisestä kun oli jo niin pitkä aika. Siispä jalat lillumaan veteen, jalkakylvyn jälkeen jalkojen kuorinta, kynsien leikkaus, kynsinauhojen käsitteleminen ja jalkojen rasvaus (ei varvasväleistä, muistattehan aina sen!). Jalkahoitoon käytin muuten näitä kuvissa näkyviä tuotteita. Joulupukki toi nämä mulle, mutta unohtuivat joululahjapostauksesta kokonaan. Ihanan raikkan mintun tuoksuisia olivat sekä kuorintavoide, että rasva. Ja kuinka söpöt nuo jalan muotoiset pullot oikein voi olla?!

IMG_2905 IMG_2913

Jalkahoidon jälkeen lueskelin vielä vähän aikaa kirjaa, kunnes tuli aika vaihtaa jumppakamppeet päälle ja lähteä salille. Olin kunnianhimoisesti varannut pumpin perään vielä balance -tunninkin. Hyvissä ajoin kävi selväksi, että se oli virhe, varsinkin kun en ollut muistanut syödä mitään välipalaa ennen jumppaan lähtöä. Pumppi nimittäin vei niin paljon mehuja, että balancessa en pystynyt enää muuta kuin täristä, joten se ei ollut kovin hauskaa, vaikka muuten mieluinen tunti onkin. Jumppien jälkeen menin vielä lämmittelemään infrapunasaunaan puoleksi tunniksi ja selailin taas läpi yhden Me naiset -lehden (en tiedä miksi, mutta luen infrapunasaunassa aina sitä!). Sitten suihkun kautta kotiin.

Kotona leikkasin porkkanoita ja omenaa dippailtavaksi ja niitä mutusteltaessa katsoin vähän aikaa telkkarista stand up:ia. Sitten aloin kirjoittelemaan suosikkireseptejäni uuteen reseptikirjaani. Siinä vierähtikin yllättävän nopeasti, yllättävän pitkä tovi. Pian kello olikin jo yli puolen yön ja oli aika lähteä hakemaan miestä kotiin. Jouduin odotella tällä kertaa pari kymmentä minuuttia, joten annoin itselleni luvan surffailla sen odotusajan kännykällä. Silloinhan oltiin muutenkin jo maanantain puolella!

IMG_2906

Että näin paljon sitä mahtui vapaaseen sunnuntaipäivään, kun yhtään aikaa ei kulunut koneella istuen, blogia päivittäen, facebookia kytäten, sähköposteihin vastaten tai (viihde)uutisia lueskellen. Tämän kokemuksen turvin lähden kyllä jatkamaan uuden vuoden lupaukseni toteuttamista hyvillä mielin. Tänään onkin sitten saanut istua koneella sitten eilisenkin edestä!

Ps. Pakko vielä kertoa, että jalkakylvyn aikana katsoin telkkarista suosikkiohjelmaani Hulluna häämekkoihin -josta seurasi tietysti väistämätön - hääpuvut tulivat uniinkin asti ja tänäaamuna sain herätä kylmästä hiestä valuen, kun ompelija oli laittanut mun pukuun aivan käsittämättömän suuret olkatoppaukset - vaikka koko puvun piti olla olkaimeton. On mullakin painajaiset.

IMG_2917

2 Kommenttia

  1. Kuulostaa niin lepposelta ja onnistuneelta päivältä! :-) Ps. Siis miten suloset nuo pullot? Munki täytyy kyllä tehdä jalkakylpy joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Mietin itsekin, että niissä ois varmaan voinu olla mitä tahansa kuraa sisällä ja oisin silti kehunut ihan fiiliksissä, kun noin pullot on niin mahtavat :) ja suosittelen! Se on helppoa pientä luksusta!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.