Pages

Maailman kauneimmat kynnet

Muutama viikko takaperin tein sellaisen lakkauksen, johon en olisi voinut olla yhtään tyytyväisempi. Ihan oikeasti olin niin onnellinen niistä. Tuijottelin kaiket päivät ihastuneena. Siivosin keittiössä päivällä ja illalla puoliskoni tullessa kotiin sanoin, että  ymmärrät varmaan, että vaikka siivosin muuten, en voinut pestä puhtaaksi keraamista liettä. Ja ymmärsihän se.

IMG_1921

Pohjalla kynsissä oli Essien (aikoinaan livboxista tullut) Muchi Muchi, ja kärjissä valkoista irtoglitteriä. Hempeän lakan ja hempeän kimalluksen yhdistelmä oli vaan kertakaikkisen täydellinen. Mutta arvatkaa vaan tallentuiko se kuviin sellaisena, kuin luonnossa oli.

IMG_1923 IMG_1877

Ei tietenkään. Oikeita sävyjä ei millään saanut tallentumaan kuviin, vaikka koitin kuinka monia eri asetuksia ja ties millaisessa valossa. Jos lakan sävy tallentui oikein ei kimallus päässyt ollenkaan oikeuksiinsa. Oikeasti kun kärjet kimmelsivät kokoajan monissa eri sävyissä, valon glitteriin osuessa. Tai sitten glitterkärjet korostuivat jotenkin oudon paljon, vaikka todellisuudessa kimalle häivyttyi lakkaukseen ihanasti.

IMG_1867 IMG_1915

Tässä siis epämääräinen kokoelma 71 kuvan "parhaimmistoa". Toivottavasti olette kynsien ihanuudesta yhtään samaa mieltä mun kanssa, niin onnellinen niistä olin. Ja uskottehan, että luonnossa ne oli vielä niin paljon kauniimmat?

Oli, oli!

6 Kommenttia

  1. Tosi kauniit! Samantapaiset kuin mun jokin aika sitten lakkailemat, joita ei myöskään MILLÄÄN saa kuviin! Tykkäsin kuitenkin myös ehkä kaikista eniten ikinä! :)

    http://www.livinupanotch.blogspot.fi/2013/10/sparkle-burst.html

    Ai kamala, nuo mun kuvat ei to-del-la-kaan tee oikeutta kynsille, sä olet onnistunut paljon paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei totta, niinpäs olikin. Mää en enää muistanutkaan! Oiskohan nuo sun kynnet kummitelleet mun mielessä, kun nämä keksin lakata? :)

      Tosi ärsyttävää, kun kimalteet on luonnossa niin ihania, mutta ihan mahdottomia tallentaa kameralle. Kauniit on nuo sinunkin, vaikket mukamas kuvaamisessa onnistunut!

      Poista
  2. Hihii, nyt vasta huomasin että sä olit siellä jo sitä kommentoinutkin, eli siis linkkaukseni oli täysin turha, sorii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ollenkaan turha, kun tämä lahopää ei meinaa muistaa mitään yli viikko sitten tapahtunutta.. jos niinkään kauas! :D

      Poista
  3. Aivan ihanat! <3 Mukavaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emma! Ihanaa viikkoa sullekkin!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.